Katselen puutarhaa ja siinä olevaa rautapenkkiä. Nyt lumi istuu penkillä kylmänä ja hiljaa. Lumi istuu siinä kauan, sillä talvi on pitkä. Kuitenkin tiedän, että lumen on lähdettävä kun kevät tulee. Tietoisuus, siitä, että joka päivä ollaan lähempänä valoa, tätä ajallista kevään valoisuutta ja iankaikkista valoa, se antaa toivoa ja kestävyyttä. Pitkä pimeys on kietonut vahvasti meidät itseensä ja välillä tuntuu, että tähän pimeyden tiukkaan syleilyyn tukehtuu. Pimeä aika tuntuu sitäkin raskaammalla, kun ajassa on myös pimeyden paineet. Kuitenkin luin Raamatusta, kuinka iäti kestää Jumalan armo. Jo ennen kuin maa ja taivas luotiin oli Jumala. Hän näki koko maan tulevan historian ja kaiken tämän historiallisen ajan keskellä Jeesus sanoi, minä olen teidän kanssanne. Mietin miten tärkeää ja ihanaa on olla Jeesuksen kanssa historian tässä vaiheessa, missä nyt elämme. On myös tärkeää pysyä uskollisesti sillä paikalla ja niissä tehtävissä, mihin Jumala on kunkin meistä kutsunut.

Juuri tämä tehtävämme, jota meistä kukin tekee jäisi muuten tekemättä, mikäli emme olisi kuuliaisia tehtävän antajalle. Kun jokainen on uskollinen ja tekee työnsä, tulee kokonaisuus valmiiksi ja Jumalan valtakunnan työ etenee. Niinpä mekin Christina-lehden toimituksessa teemme uskollisesti Christina-lehteä ja rukoilemme Ps 90:17 sanoin: ”Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille, anna töillemme menestys, siunaa kättemme työ.” Talvipäivän seisauksen jälkeen vanha kansa sanoi, että päivä on kukonaskeleen jo pidempi. Nyt on mennyt monta kukonaskelta ja kyllä huomaa, että valoisa aika on lisääntynyt.

Niinpä kiitetään valosta, niin hengellisestä Jumalan antamasta kirkkaudesta, kuin päivän valon lisääntymisestä. Olkoon ilo Herrassa väkevyytemme ja olkoon Jumalan sana jalkaimme lamppu tiellämme.

Valoisin ajatuksin ja siunaavin terveisin

Mirja