Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Uskollinen esirukoilija ja aktiivinen vaikuttaja | Tiina Isberg

Uskollinen esirukoilija ja aktiivinen vaikuttaja | Tiina Isberg sai varttua varhaislapsuuden Jumalan Sanan valossa. Kasvuvuodet ohjasivat ottamaan vastuuta läheisistä ja käyttämään omia lahjoja monipuolisesti. Sanan valo on kantanut läpi tummien elämänvaiheiden.

Tiina kantaa sydämessään ja rukouksissa Jumalalta saamaansa näkyä, jossa hän saa tulevaisuudessa käyttää kaikkia Jumalan luomia yhteyksiä ja taitoja suomalaisten ja juutalaisten hyväksi. Elämänsä
varrella Tiina on oppinut, että Jumala on uskollinen ja Sanansa pitävä Jumala, vaikka ihminen itse olisikin välillä uskoton hänelle.

– Oikea Jeesus on se Hyvä paimen, joka kutsuu parannuksen tekoon ja lähimmäisenrakkauteen.
Jumala on luonut ihmisen toista ihmistä varten, Tiina kiteyttää.

Taivaan Isä on auttanut traagisten ja surullisten elämänvaiheiden läpi. Tiina on kokenut sekä kaikkien raskaiden vaiheiden että onnistumisten keskellä Jumalan syvää johdatusta ja huolenpitoa. Jumala on osoittanut hyvyytensä antamalla vaikeuksien keskellä voimaksi hyviä ihmisiä ja ihmissuhteita.

– Ihmisten mielenterveys on hiuksen ohut säie, jonka Jumala pitää kasassa.

Uskollinen esirukoilija ja aktiivinen vaikuttaja

Uskollisen esirukoilijan sydämessä ovat rakkaat lapset ja lapsenlapset, Danielan ja Dimitrin tytöt.

– Heitä rakastan ja heidän puolestaan rukoilen, 56-vuotias Tiina kertoo säteillen isoäidin
onnea.

Lasten ja lastenlasten lisäksi Tiina kantaa rukouksissa koko omaa sukua, romanikansaa ja niitä ihmisiä, joita Jumala elämään tuo.

Lue Tiinan tarina kokonaisuudessaan Christinan-lehden numerosta 5/24.