Unelmilla ei ole parasta ennen -päivämäärää | Sirpa Laitinen | Mikäli näky ei häviä, se yleensä on Jumalan sydämeen istuttamaa. Reilu seitsemän vuotta sitten Sirpa alkoi haaveilla kristillisistä terapialomista ulkomaille. Hän perusti terapiayrityksen, jota ehti käynnistää vuoden ajan, kunnes tuli
korona. Rajat suljettiin ja vastaanottoaikoja ei voinut enää antaa. Sirpa ihmetteli, miten tässä nyt näin kävi?
– Hakeuduin töihin sairaalaan, jossa toimin vuorotyössä läpi korona-ajan eristysvaatteissa koronapotilaita hoitaen. Jäin vielä koronan jälkeen sairaalaan. En ollut lopettanut yritystäni, vaan olin laittanut sen hyllylle.
Unelma terapiamatkoista ei ollut kadonnut mihinkään. Niinpä lopulta koitti se päivä, kun Sirpa avasi yrityksen uudelleen ja alkoi jälleen matkan suunnittelu.
Unelmilla ei ole parasta ennen -päivämäärää
Hyvin pian löytyi sopiva pilottiryhmä terapeuttiystävä Maija Korhosen verkostojen avulla.
– Saimme pienellä sisäpiirimainonnalla kokoon juuri täydellisen kahdeksan hengen ryhmän ensimmäiselle matkallemme, joka suuntautui Pohjois-Kyproksen Turkin puoleiselle alueelle.
Arkipäivät koostuivat yhteisistä aamiaisista ravintolan aurinkoisella terassilla, jonka jälkeen aloitettiin
yksilöterapiat. Iltapäivät olivat vapaata aikaa, jolloin saattoi käydä hoitolan hoidoissa, ottaa rannalla aurinkoa tai uida turkoosissa meressä. Span suomalainen sauna oli suosittu rentoutumispaikka, koska
siellä sai hyvät löylyt! Talossa oli myös turkkilainen sauna ja lämmin, puhdasvesinen uima-allas. Yhteiset sauna- ja uintihetket olivat ihanan terapeuttisia ja koska turistikausi oli päättynyt, olivat tilat lähes yksityiskäytössä!
– Joka päivä kokoonnuimme alueen ravintolaan päivälliselle kuin suurperhe konsanaan. Aterialta ei ollut kiire minnekään ja juttua riitti itse kunkin kanssa mukavasti.
Päivällisten jälkeen ryhmä kokoontui eri asuntoihin iltaohjelmaan. Jokainen ilta oli hiukan erilainen. Toisinaan he kuuntelivat musiikkia, juttelivat, lauloivat ja rukoilivat. Illat olivat vapaita kulultaan. Joku saattoi kertoa oman todistuksensa elämänsä aallokoista, toisinaan he saivat toteuttaa pieniä work shoppeja, kuten eräänä iltana ryhmä muotoili runoja. Tunteita nousi pintaan niin ohjaajilla
kuin matkalaisillakin näiden hetkien aikana.
– Ehkä paras anti kristillisellä terapiamatkalla on ihmisten aitous. Ei ole rooleja eikä kuoria, vaan olemme samanarvoisia kanssamatkaajia.
Yhtenä iltana ryhmä piti lauluhetken rannan tuntumassa olevassa amfiteatterissa tummankirkkaassa
kesäillassa led-kynttilöiden valossa.
– Siunasimme Pohjois- Kyprosta ja vastarannalta siintävää Libanonia.
Reissu oli kaiken kaikkiaan siunattu: ei havereita, ja pari parantumistakin tapahtui matkalla fyysisesti rukousten avulla.
– Sen, minkä Jumala johtaa, hän myös siunaa ja varjelee! Tähän lopputulokseen tulimme ihan jokainen ja Hänen käsiin jää myös Kyproksella alkaneet prosessit.
Lue Sirpan ja ryhmän laajempi reissukuvaus valokuvineen kokonaisuudessaan Christinan-lehden numerosta 1/25.