Herran armon varassa | Mirja Ronning on saanut elää pitkän ja rikkaan elämän. Rakas työ, raamatunkääntäjien varustaminen tehtävään jatkuu yhä.

Heprean kielestä Mirja innostui jo kymmenvuotiaana. Hän kertoo venäjänjuutalaisesta opettajastaan, joka rakasti profeettojen kirjoja. Opettaja istui pöydällä jalat tuolilla ja lausui ulkoa profeettojen kirjoja, Jesajaa, Jeremiaa, Hesekieliä. Se meni suoraan Mirjan sydämeen ja sytytti rakkauden Raamatun hepreaan. Siinä yhdistyivät Mirjan isän rakkaus Jumalan sanaan ja opettajan rakkaus Raamatun hepreankieliseen alkutekstiin. Mirja pohtii mikä häntä heprean kielessä kiehtoo.

– Jumalan sanasta löytyy aina aarteita. Jumala päätti ilmoittaa sanomansa heprean kielellä. Se on salaperäistä, siinä kaikki ei ole heti näkyvissä.

Mirja oppi kotoa vahvan luottamuksen Jumalan huolenpitoon. Vanhemmat eivät koskaan puhuneet pelosta. Ei, vaikka Tiberiaassa oli paljon skorpioneja, käärmeitä ja rottia.

– Me lapset emme osanneet pelätä, kun vanhemmatkaan eivät pelänneet. Arvelen, että se rauha
perustui isän kutsuun. Hän lähti liikkeelle ilman pelkoa. Oikeastaan ihan uskomattomiin olosuhteisiin tietämättä mitä tapahtuu. Hän lähti perheen kanssa ilman varmaa rahallista tukea. Totta kai oli ystäviä ja loppujen lopuksi seurakuntakin tuki taloudellisesti. Isä sanoi: ”Herra, lupasin elämäni sinulle loppuiäksi. Nyt mennään eteenpäin ja ihan varmasti Sinä hoidat meitä.”

Kaksi Mirjan ja hänen miehensä Halvorin kolmesta lapsesta asuu perheineen Israelissa. Mirja ei pelkää heidän ja lastenlasten puolesta huolimatta maan turvallisuustilanteesta.

– Täällä on totuttu terroritekoihin. Niitä ei ajattele, vaikka niitä voi tapahtua. Israelin kansa on Jumalan kädessä, hänen hoidossaan ja vastuullaan. Jumala on suunnitellut tämän maan historian. Hän on Israelin turva ja meidän turvamme.

Mirja kertoo, että vaikka viime lokakuun terrori-isku järkytti koko kansan, se ei tuonut pelkoa.

– Ihmiset eivät puhu siitä, mitä heille itselleen voisi tapahtua. Kaikki ajattelevat yhteisöä ja yrittävät rohkaista toinen toistaan. He pyrkivät jatkamaan elämää ja olemaan iloisia. Ihmiset sanovat: ”Jos elämme pelossa, vihollisemme on onnistunut. Näytetään heille, etteivät he onnistuneet järkyttämään meitä.”

Mirja kiittää suomalaisia ystäviä rakkaudesta ja esirukouksista. Ne todella kantavat ja lohduttavat Israelissa.

– Kaikki tarvitsevat rohkaisua, ystävällisyyttä ja lämpöä. Israelkaan ei selviä ilman esirukouksia.
Jumala tekee, mitä on luvannut. Meidän pitää vain odottaa, mikä on hänen lopullinen suunnitelmansa.

Pelon kohtaamiseen Mirjalla on neuvo.

– Sano Herralle, että pelkäät ja pyydä häntä antamaan sinulle rauha. Rauha on lahja, kuten uskokin.

Jumalan kutsu- Raamattu kaikille kielille

Vuosi 1993 oli hyvin merkittävä Mirjan elämässä. Silloin hänen oppilaansa raamatunkääntäjä Julie Bentick kutsui Mirjan Norsunluurannikolle nyaboankielisen Uuden testamentin vihkijuhlaan.

– Näin siellä mitä Jumalan Sana omalla kielellä todella merkitsee.

Kaikki tämä johti siihen, että vuonna 1994 Mirja ja Halvor perustivat Raamatunkääntäjien kodin. He halusivat luoda kodinomaisen paikan ulkomailta opiskelemaan tuleville kääntäjille ja laatia opinto-ohjelman, joka keskittyy Raamatun heprean ja Raamatun maan ominaisuuksien opettamiseen.

Jerusalemin Raamattukodin viiden kuukauden opinto-ohjelman on tähän mennessä suorittanut 221 opiskelijaa 57 eri maasta.

Kotoa opittu vieraanvaraisuus ja kodin lämpö ovat Mirjan periaatteina raamatunkääntäjien ja käännöskonsulttien palvelemisessa Raamattukodilla. Tässä käytännön rakkauden osoittamisessa tärkeä osa on ollut vapaaehtoisilla, joista suurin osa on tullut Suomesta.

– Olin Raamattukodin työn alkaessa jo 51-vuotias. Kaikki on siis mahdollista vielä 50 vuotiaanakin, Mirja rohkaisee.

Herran armon varassa

Raamattukodin työstä kertovassa kirjassaan Jerusalemista maailman ääriin Mirja kertoi avoimesti pitkäaikaisesta sairaudestaan, rintasyövästä.

– Sairauden kautta olen oppinut, että olemme aina Herran armon varassa. Olen ihmetellyt, miten olen pitkän sairauden aikana selvinnyt kaikesta niin henkisesti, kuin fyysisestikin.

Mirja täyttää tänä vuonna 82 vuotta, mutta on yhä mukana Raamattukodin työssä ja vastaa Raamattukodin asuntolaan liittyvistä asioista. Kodissa huolehditaan opiskelijoista rakkaudella. Heistä ja suomalaisista vapaaehtoisista muodostuu yksi suuri kansainvälinen perhe.

Lue Mirjan tarina kokonaisuudessaan Christinan-lehden numerosta 3/24.