Mari Mattelmäki on nähnyt elämänsä aikana monta maata ja asunutkin useassa. Hän muistuttaa henkilöä, joka ei ole minkään kulttuurin kahlitsema, vaan yksinkertaisesti oma persoonansa. Mari on pitkän linjan lähetystyöntekijä. Hän on ollut usein haastavissa tilanteissa erilaisten ihmisten ympäröimänä. Hänestä on häipynyt hyvällä tavalla suomalainen ylikorostunut korrektius.

Mari on toiminut lähettinä sekä lähetysnuorten, että Vapaakirkon puitteissa Puerto Ricossa, Kolumbiassa, Meksikossa, Ecuadorissa ja Dominikaanisessa tasavallassa. Jumala johdatti naista maihin, joihin hän ei ollut ajatellut muuten vain menevänsä. Näissä maissa Mari kohtasi kipeitä kohtaloita ja tilanteita, mutta Jumala toimi uskollisesti. Nyt Mari on eläkkeellä ja asuu vakituisesti Suomessa.

Hurjien ja hauskojen tilanteiden lisäksi Mari on kohdannut elämässään Jumalan pelottavaa ja järisyttävää pyhyyttä. Kerran eräässä seurakunnan tilaisuudessa hiljainen nuori, joka ei oikeastaan juuri puhunut yleensä mitään, sanoi painokkaalla ja kovalla äänellä, että täällä on Ananiaan ja Safiran henki. Siinä samassa ihmisen alkoivat vaikeroida tuskasta, samalla tunnustaen ääneen syntejään muille. Mari tiesi, että joukossa oli eräs, joka petti miestään. Mari oli nuhdellut tätä asiasta aiemmin. Kyseinen nainen huusi, että hän halkeaa kahtia. Tuska oli konkreettinen, mutta aiheutti hyvää. Tämä oli hieno ja tärkeä parannuksenteon paikka koko seurakunnalle. –Jumala on niin läheinen ja rakastava. Hän tietää kaikki hyvät ja huonot puolemme, ja on silti niin lähellä meitä. Mutta hän on myös äärimmäisen pyhä. Häntä tulee todella kunnioittaa.

Kerran Maria oli pyydetty menemään eräiden köyhien intiaanien kotiin puhumaan Jumalasta. Hän meni kyläilemään sillä ajatuksella, että jakaa hiukan Raamatun opetusta tietämättömille raukoille. Kuitenkin astuessaan kyseiseen kotiin, hän vaipui kyyneliin. Valtava pyhyys ja Jumalan läsnäolo oli näiden köyhien ihmisten keskuudessa. –Joku pieni järjen hiven siellä ajatuksieni taustalla tajusi, että nyt on kyllä näiden ihmisten mielestä kummallinen tilanne. Minä tulen opettamaan heitä, mutta en saa sanaa suustani, kun parun vain. Siinä sitten pidin ihan surkean puheen ja sanoin, että on hienoa saada tuntea tällaisia uskovia kuin he ovat.

Teksti: Outi Mähönen

Kuva: Sanni Tunturipuro