Käpypitsin lumoissa | Pipsa Pikkutupa |Pipsan mummo oli taitava käsitöiden tekijä. Hänellä
oli aina menossa jokin työ, ja uusia tekniikoita hän opetteli mielellään.

– En tarkasti tiedä, miten ja milloin mummoni käpypitsin opetteli, mutta siitä tuli hänen suosikkitaitonsa. Hän valmisti liinoja ja reunuspitsejä sekä oli innokas opettamaan taitoa meille lapsenlapsille.

Pipsa oli seitsemänvuotias, kun harjoitukset alkoivat. Hän opetteli kaksoissolmuja kieli keskellä suuta mummonsa valvovan ja ohjaavan silmän alla. Solmun kääntäminen langalta toiselle oli aluksi vaikeaa,
mutta vähitellen se alkoi onnistua. Sen verran hankalaa käpyily kuitenkin oli, että mummon palattua omaan kotiinsa jäi käpyily unholaan.

Pappa oli säästänyt mummon kuoltua kaikki hänen käsityötarvikkeensa ja mallinsa huolellisesti laatikoihin. Papan kuoleman jälkeen Pipsa kävi niitä läpi serkun kanssa ja he löysivät kaikki käpypitsitarvikkeet ja ohjeet.

– Päätimme opetella tuon taidon, josta olin haaveillut jo useita vuosia. Olin masennuksen vuoksi sairauslomalla ja mielekästä tekemistä sain käpyilystä. Se toi iloa ja mielekkyyttä muuten niin synkkiin aikoihin. Koin, että Jumala antoi tämän taidon minulle itseni hoitamiseen ja ilon tuomiseen masennuksen keskelle.

Käpypitsin lumoissa

Vähitellen alkoi varastot täyttyä kirjanmerkeistä ja ystävillekin Pipsa lahjoitti kirjanmerkkejä kyllästymiseen asti. Pipsa alkoi viritellä kirjanmerkkien myymistä.

Vähitellen Pipsa palasi taas työn pariin ja aikaa käpyilyyn jäi vähemmän. Kului muutama vuosi ja hän sairastui jälleen. Kun Pipsa oli  selvinnyt pahimmasta, hän istui eräänä päivänä sohvan nurkassa miettien, mitä muuta voisi käpyillä kuin kirjanmerkkejä. Ajatus korvakoruista alkoi hahmottua mielessä.

– Luovuus on aina ollut minulle tärkeää, ja käsitöiden kautta uuden luominen on erityisen lähellä sydäntä. Ajattelen, että käpyily on pelastanut minut monesta pulasta. Se on auttanut selviytymään masennuksesta, ahdistuksesta ja pelosta. Se on ollut ja on tärkeä osa elämääni yrittäessäni selviytyä elämän nurjemman puolen kokemuksista.

Pipsa on kiitollinen, että tämä linnanneitojen aikanaan kehittelemä käsityötapa saavutti hänet, ja hän saa liittyä 1600-luvulta alkaneeseen perinteeseen. Jumalalla on monet keinot auttaa ja kantaa eteenpäin. Pipsalle käpypitsi on ollut konkreettinen Jumalan käden ojennus ja apukeino elämän vaikeuksissa.

– Toivon, että jokainen löytää Jumalan aarreaitoista itselleen sopivan keinon elämän mustempien aikojen taltuttamiseksi.

Lue Pipsan tarina kokonaisuudessaan Christinan-lehden numerosta 4/24.