Tänä keväänä tarkastelin erityisen tutkivasti ikkunani edessä olevia puita. Vain joidenkin kuukausien aikana ne kokivat monta muodonmuutosta. Muutokset vaikuttivat raskailta. Puiden tilanne eteni syksyn upeista väreistä talven alastomuuteen, joka oli lähes kuolemaan verrattava tila. Sittemmin lumi peitti maan ja oksat peittyivät valkeuteen. Aurinkoisina päivinä valkeuteen liittyi kirkkaus. Sitä mukaa, kun auringon valo alkoi keväällä lisääntyä, pienet vihreät lehdet kasvoivat oksille. Nyt nuo lehdykät ovat kasvaneet lopulliseen kokoonsa. Puut ovat valmiita.
Paitsi että niin ei oikeastaan ole. Puut joutuvat hyväksymään uuden olotilan van muutaman hetken kuluttua. Tämä tosiasia merkitsee myös sitä, että ne elävät.
Lähettyvillä on myös monenlaisia kukkia, joihin kiinnittää huomionsa. Ihanat ruusut kukkivat valkoisina ja violetinpinkkeinä. Ihmettelen, että ihmiset kävelevät nopeasti niiden ohi. Niiden tuoksu on suorastaan huumaava. Suurimmat kukat ovat jo kukinnan loppuvaiheessa. Seuraavat ovat vasta nupuillaan. Samanaikaisesti – lyhyen ajan- omassa pohjoisessa maassamme kukkivat eri lajit, kuten syreenit, kielot ja monet puut.
Kuka saa kaiken elämään? Kuka saa luonnon toimimaan kuin kello ajallaan? Tarvitseeko luonnon huolehtia mistään?
Käännyn ruusujen puoleen ja sanon: ”Niin, teitäkö minun pitäisi katsella ja olla huolehtimatta?” Vastaus on varma: ”…ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.” (Matt. 6:29)
Kukkien lähettyvillä on myös lintuja. Aivan pieni varpunen tulee lähelle. Pysäkillä, missä kiireiset ihmiset odottavat bussia, lintu etsii ruokaansa. Varpunen etsii ruokaa ja toden totta se poimii jotain maasta. Se tosiaan näkee jotain, mitä minä en silmilläni näe. Jotenkin se löytää syötävää jopa kadulta. Lintu on siro ja ihastuttava, mutta tuskin kukaan ihmisistä sitä edes huomaa.
Sanon linnulle: ”Sinustako minun tulisi oppia omien asioideni suhteen?” Jälleen vastaus on varma: ”Katsokaa taivaan lintuja…teidän Taivaallinen Isänne ruokkii ne.” (Matt. 6:26)
Muuttuvassa maailmassamme mikään ei ole enää varmaa. Mikään ei ole pyhää. Sellaista kauneutta ei ole, jota ei yritettäisi tuhota. Yhteiskunnan arvoperusta on ohentumassa. Maailmamme on sekamelskassa. Mihin voi enää luottaa? Onko mikään pysyvää?
Myös oma elämämme muuttuu. Käymme läpi vaikeita tilanteita. Se on osa elämisen tuskaa.
Kaaoksen keskellä Jumalan kättentyön voi nähdä luonnossa, kesäisten päivien ja öiden valossa. Tämä maailma on yhä Hänen kädessään. Hänen luomakuntansa kauneus on tahraantunut, mutta silti Mestarin kädenjälki on kaikkialla. Huolemme helpottuvat, jos kykenemme muistamaan tämän.
”…Ettekö te ole paljon suurempiarvoiset kuin ne…” (Matt. 6:26)
”…Teidän Taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan…etsikää ensin Jumalan valtakuntaa…” (Matt. 6:32–33)
Tänä kesänä, ja myöhemmin syksyllä, suorastaan kehotan jokaista tekemään, kuten Jeesus käski. Jeesus näki kauneuden ympärillään. Hän näki Jumalan kädenjäljen luonnossa tavalla, jonka antoi meille ohjeeksi. Kuinka harvoin muistamme katsella kukkia tai lintuja? Mitä jos muistaisimme?
Katselemme kedon kukkia. Näemme taivaan linnut. Opimme niistä.
Siunaavin kesäterveisin,
Susanna Kokkonen