Eräänä päivänä yli kaksikymmentä vuotta sitten tulin päätepisteeseen siinä tunteessa, että siskoni kanssa olimme usein kuin kissa ja koira. Piikittelimme ja räksytimme helposti keskenämme. Olimme aina kuin kilpasilla toistemme kanssa. Emmekä olleet enää edes teinejä. Molemmat lähestyimme neljääkymppiä…

Menin tuona päivänä Raijan työhuoneeseen ja sanoin, että voitasko ilman mitään suurempia tunnemyrskyjä laittaa ikään kuin tähän sun pöydälles kaikki meidän menneisyytemme kinat ja kaunat ja pyytää Jeesusta peittämään ne ja tuomaan rauhansa meidän väleihin. En millään jaksaisi enää tätä kilpailua ja piikittelyä.

Raija oli heti mukana jutussa. Jumala oli kulkenut edellä ja valmistanut tilanteen. Rukoilimme yksinkertaisesti asian puolesta ilman mitään itkuja ja nyyhkeitä ja kaikki tämä tapahtui lähinnä järjen ja tahdon alueella. Mutta se toimi. Se piikittely ja kilpahenkisyys jäi siihen. Ei tietenkään normaali ihmisten välinen erimielisyys ja välillä turhautuminen toisen erilaisuuteen, mutta niistä selvittiin aina lähes kunnialla. Ainakin ajan kanssa.

Ahdas portti

Raamattu kehoittaa meitä Matteus 7:12 siihen, että tekisimme toisillemme sen, minkä haluaisimme itsellemme tehtävän. Ja seuraava jae alkaa sanoilla: – Menkää ahtaasta portista sisälle… se vie elämään. Tietenkin ymmärrämme, että se tarkoittaa iankaikkiseen elämään sisälle pääsemistä, mutta voi sen varmaan sijoittaa myös tuohon edellisen jakeen ajatukseen. Tekisimme toisillemme aina sitä, mitä haluaisimme itsellemme tehtävän. Joskus vain toisen mielipiteet tai tavat tehdä asiat eri tavalla voivat olla meille kuin ahdas portti. Mutta ahtaan portin läpi pääseminen tuottaa elämää.

Turhautuminen

Minua pyydettin erääseen luovaan projektiin mukaan. Olin innoissani ja täpinöissäni. Saisin laittaa luovuuteni tuohon juttuun monipuolisesti. Pikku hiljaa aloin turhautumaan. Se, miten tein asioita, ei kelvannutkaan. Aina huomasin, että jotain poistettiin, siirrettiin tai rajattiin ilman, että niistä edes keskusteltiin sen kummemmin. Yritin kysellä, että kuinka ja miten. Mutta vastauksia ei oikein tippunut. Jatkoin projektia, mutta huomasin, että ilo katosi. Mietin sitä, että mitä tämä minussa nosti esiin?

Olisin varmaan halunnut kokea, että voin olla koko luovuuteni kanssa yhdessä heidän kanssaan tekemässä tätä projektia. Sillä periaatteella, että tämä on meidän yhteinen juttumme.  Mutta aloin tuntemaan, että tämä onkin ehkä heidän juttunsa. He tekevät tätä, minä olen vain ulkopuolinen toimija. Olin turhautunut ja iloton työn suhteen. Ponnistukseni ei nyt tuottanut iloista tulosta. Jäin suremaan sitä puuttuvaa tunnetta, että olen arvostettu tekijä.

Uusi elämä

Niinpä. Se on välillä niin kuin se elämän tärkein ahdas portti, joka tuottaa elämää. Me naiset sen tiedämme, miten tiukalle se voi ottaa, kun synnytyskanava ei tahdo aueta. Kaikille se ei ole yhtä vaikeaa. Mutta niille, jotka ovat olleet siinä tilanteessa, että nyt en jaksa enää yhtään minuuttia näitä tuskia, haluan sanoa, että jaksa vielä. Sieltä se elämä syntyy. Sinunkin ponnistuksesi tuottaa tulosta.

Teksti: Marla Rönqvist