Siirry sisältöön

Ajankohtaista

Matka universumin Luojan tyttäreksi

Matka universumin Luojan tyttäreksi | Heidi Naukkarinen on syntynyt kristittyyn perheeseen, jossa musisoidaan paljon. Hänen vanhempansa tekivät itse kappaleita silloin, ja tekevät nykyäänkin nimellä Kaisa & Timo Tuikkanen.

Heidille uskossa olo ei ollut helppoa musiikin opiskelun keskellä, koska rivien välistä hänelle saatettiin
puhua esimerkiksi chakroista, jotka liittyvät ihan toisenlaiseen maailmankuvaan. Hiljalleen hän alkoi uskoa, että kehittyisi paremmaksi laulajaksi, jos ottaisi mukaan myös näitä ajatuksia erilaisista energioista ja kehon energiakeskuksista, jotka pohjautuvat enemmänkin shamanistiseen maailmankuvaan.

– Aloin mittaamaan Jumalan rakkautta sillä, miten paljon hän järjestää asioita elämässäni parhain päin. Jatkuvasti jouduin kuitenkin pettymään niin ihmissuhteiden kuin musiikin saralla. Se aiheutti kokemuksen, että Jumala on unohtanut minut, vaikka kaikkien muiden asiat hän kyllä järjestää.

Heidistä näytti myös siltä, että henkisyyden etsijät, jotka uskoivat vetovoiman lakiin ja universumiin, saivat aina kaiken mitä manifestoivat, mutta kukaan ei vastannut hänen rukouksiin. Se aiheutti Heidissä kysymyksen: olenko väärällä radalla ja luotanko väärään voimaan luottaessani Jumalaan?

– Se oli iso uskon kriisi, joka lopulta johti siihen, että olin valmis hyväksymään ihan minkä tahansa totuuden, kunhan vain löytäisin totuuden. Jälkeenpäin ajateltuna se oli rankka, mutta hyvin tarpeellinen vaihe.

Heidi kaipasi rakkautta ja yhteyttä.

– Tunsin, että aloin saamaan vastauksia elämäni pettymyksiin ja mutkiin, kun tämä henkimaailma alkoi avautua minulle. Sain myös ilmestyksen, joka tulkittiin niin, että kohtaloni on olla shamaani.

Heidi uskoi nämä totuuksina ja koko ajatuksen, ettei hänen elämänsä koskaan järjesty, jos ei hyväksy tätä hänelle määrättyä tehtävää. Se kutsu meni yksiin myös monen muun asian kanssa Heidin elämässä.

– Koin, että tämä kortti on pakko katsoa, koska jo nuorena kerran shamaanin määritelmän lukiessani
hihkaisin intuitiivisesti, ”aivan kuin minä”, ymmärtämättä asiasta sen enempää. Rohkaistuin siis astumaan uudelle polulle ja kutsuin myös henkiä.

Tarkoitus Heidillä oli päästä ”rakkauden seuraavalle tasolle” ja voimaantua niin, etteivät hylkäysten ja pettymysten kokemukset enää hallitsisi häntä. Heidin täytyi voittaa omat demoninsa, jotta voisi alkaa auttaa muita.

– Ainoa vain, etten pärjännyt niille kummallisille voimille, jotka sain elämääni. Ne sekoittivat minut
siinä määrin, että kaikki aikani meni vain itseni tasapainottamiseen.

Matka universumin Luojan tyttäreksi

Jeesuksen tie on erilainen. Se suuntautuu ulospäin lähimmäisen auttamiseen, eikä niinkään pulassa olevien ihmisten välttelyyn ja itsensä loputtomaan hoitamiseen.

– Halusin pitää Raamatun Jeesuksen elämässäni, mutta kutsumani henget eivät tästä ideasta pitäneet. Minun piti joko muuttaa Jeesusta hieman harmittomammaksi hemmoksi, esimerkiksi vain opettajaksi, tai uskoa häneen vain vähän, mutta missään nimessä hän ei saanut olla synnit sovittava Vapahtaja,
Jumalan Poika, jonka kautta pelastun. Tällaisen viestin sain niiltä hengiltä.

Sen jälkeen Heidi ymmärsi, ettei ollutkaan noussut rakkauden seuraavalle tasolle.

– Olin joutunut pimeyteen, enkä voinut yhdistää kaikkia energioita samaksi vain ajattelemalla ja kanavoimalla hyviä asioita. Tajusin, että on olemassa henkivaltoja, jotka ovat sodassa keskenään ja minä olin joutunut siihen sotaan.

Jeesuksen nimi karkotti ne kaikki. Heidi ymmärsi, että Jeesus on Totuus. Hän on Tie. Hän on Rakkaus. Hän on elämä. Kiireesti Heidi etsi tietoa, miten päästä irti pahan voimista, jotka olivat vallanneet hänen elämänsä.

– Jeesus todella alkoi auttaa minua ja johdattaa elämääni uudestaan.

Lue Heidin tarina kokonaisuudessaan Christinan-lehden numerosta 4/24.