Meillä on aviomieheni kanssa kaksi poikaa. Olen ollut neljästi raskaana, mutta en kertaakaan varsinaisesti synnyttänyt.

Minulle on tehty kaksi sektiota. Virallisten terveystietojen mukaan minulla on todettu kolme keskenmenoa, kuitenkaan tuo kolmas keskenmeno ei vienyt lastamme. Olen saanut kokea iankaikkisten käsien kantavan minua kaikkien näiden syntymisten ja syntymättömyyksien läpi.

Raskaaksi tuleminen oli minulle Jumalan lahja. Ihmettelin sitä kiitollisena alusta saakka. Ennen synnytystä eräs uskonsisar toi sanan, että tulisin viettämään synnytyksen jälkeen sairaalassa joitain päiviä, koska minun tulisi tavata kaksi tai kolme ihmistä, kertoakseni heille Jeesuksesta. En vielä tuolloin osannut pelätä, vaan menin toiveikkaana synnytykseen. Oma ajatukseni oli kaunis haavekuva, jossa ponnistan lapsen ulos ja lähden kotiin niin pian kuin mahdollista. Mutta kun synnytys ei lähtenytkään kaikista yrityksistä huolimatta etenemään, jokainen senttimetri tuntui mahdottomuudelta. Kohdunsuun tulisi avautua kymmenen senttiä, jotta lapsi mahtuisi ulos, mutta minun kohdunsuuni avautui vain neljä senttimetriä. Synnytyksen kannalta se oli liian vähän, mutta Jumalan mielestä se oli juuri oikean verran, hänen hyvän tahtonsa toteutumiseksi!

Avautumisvaihe pitkittyi ja lopulta esikoisemme sydänäänet heikkenivät. Lääkäri teki päätöksen hätäsektiosta. Paljon asioita tapahtui hetkessä, joista konkreettisimpana muistona jäi se, kun hoitaja painoi punaista hälytysnappia. Ajanlasku alkoi uudestaan ja nyt synnytys siirtyi lääkäreiden tehtäväksi. Tuossa hetkessä koin todeksi Raamatun kohdan: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala ja sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.” (5.Moos.33:27)

Teksti: Niina Liimatainen

Lue koko juttu elokuussa ilmestyvästä lehdestä! Tilaa Christina-lehti nyt!