Siirry sisältöön

Poiminnat

Nuoret rohkaisevat musiikillaan | Wilma Inkeroinen ja Helmi Neuvonen

Nuoret rohkaisevat musiikillaan | Wilma Inkeroinen ja Helmi Neuvonen tutustuivat toisiinsa vuonna
2018, kun he molemmat opiskelivat Suomen Raamattuopistossa, Wilma Raamatun peruskurssilla ja Helmi teatterilinjalla. Vapaa-ajalla he viettivät usein aikaa yhdessä kirjoittaen runoja sekä tehden erilaisia runo-musiikki-improvisaatioita.

Särkyneiden messu sai alkunsa, kun Helmi oli opistovuoden jälkeisenä vuonna Tansaniassa ja laittoi sieltä Wilmalle viestiä: ”Sävelletäänkö yhdessä lastenmessu?”

Wilma innostui messuideasta, mutta ehdotti muuta teemaa, sillä toisenlaiset aiheet puhuttelivat häntä silloin enemmän. Wilma lähetti Helmille joitakin kirjoittamiaan tekstejä, joiden pohjalta messun työnimeksi ja teemaksi vakiintui Särkyneiden messu. Nimestä tuli myöhemmin työn lopullinen nimi.

Nuoret rohkaisevat musiikillaan

Särkyneiden messu on vuonna 2024 valmistunut kokonaisuus, jossa on yhteensä viisitoista jumalanpalveluskäyttöön tarkoitettua laulua. Laulut on sanoittanut Wilma Inkeroinen ja säveltänyt Helmi Neuvonen. Messun ideana on rohkaista kuulijoita kristityn tiellä, sekä tuoda heille lohtua ja toivoa. Lauluissa soivat elämän kaikki värit. Keskiössä on Kristuksen sovitustyö, armo ja iankaikkinen rakkaus.

Messun laulujen sanoittamiseen, säveltämiseen ja sovittamiseen meni yhteensä noin kolme vuotta. Ystävykset työstivät messua vain vapaa-aikanaan opiskelujen ja töiden ohella.

– Meille myös myönnettiin messun tekemistä varten Kaskinen-Simojoki apuraha, joka on suunnattu nuorille lauluntekijöille. Särkyneiden messun ensiesittäjäksi saimme Suomen Raamattuopiston Musiikkilinjan, mikä oli ihana juttu siitä näkökulmasta, että meidän messun tekijöiden musiikillinen yhteistyö oli alkanut juuri Raamattuopistolta.

Lue Wilman ja Helmin tarina kokonaisuudessaan Christinan-lehden numerosta 5/24.