Viimeiset pari kolme vuotta olen elänyt aika ihmeellistä aikaa. Olen ollut elämänvaiheessa, jossa minua on tehokkaasti tyhjennetty minusta itsestäni, ja sen myötä olen joutunut uudelleen miettimään ja kyseenalaistamaan myös näitä mielessäni olevia rakenteita, joiden mukaan toimin. Aloin huomata, että elämässäni on ollut aika paljon turhia asioita, joilla olen vain rasittanut itseäni. Meillä uskovilla ihmisillä on ihan omat tapamme ajatella ja toimia vielä kaiken tämän muun elämän tuoman paineen lisäksi. Mielestäni vaadimme itseltämme aika paljon. Pitäisi olla tehokas työelämässä, pitäisi aina tehdä parhaansa ja sitten pitäisi vielä jaksaa hoitaa perhettä ja seurakunnan asioita ja palvella siellä ja palvella täällä ja… Huh, minua alkaa ihan väsyttää jopa kaiken tämän ajatteleminen ja niistä kirjoittaminen.
Onneksi elämässäni tuli vastaan tämä vaihe, jolloin minun oli pakko pysähtyä miettimään omaa toimintaani ja miksi teen sitä mitä teen.
Olikin hyvin mielenkiintoista ja vapauttavaa huomata, mikä oli motivaationi kaiken tämän touhuilun takana, ja ymmärtää, ettei minun Taivaallinen Isäni ollut se, joka näitä asioita vaatii. Minä itse olin imaissut jostakin tämän mallin ja ajatellut, että näin minun kuuluu niin sanottuna ”kunnon naisena ja uskovana” toimia. Kun tutkin asiaa Isän kanssa ja Sanan kautta, silmäni avautuivat ja huomasin uuden näkökulman myötä, että pikkuhiljaa myös vanne pääni ympärillä alkoi löystyä.
Matt.11:30 sanotaan: “Sillä minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä.”
Teksti: Minna Moilanen
Kuva: Brock Wegner