Seija ja Vesa kertovat parisuhteensa haasteista, joista osa tosiaankin helpottui avioliiton myötä. Ei ole aivan yksinkertaista, että kaksi ihmistä, joilla on jo omat lapset, perustavat yhteisen elämän. Rohkeaa on se, että elämää ja asioita oli jo pitkälti taustalla, mutta silti nämä kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä uskaltautuivat laittamaan elämänsä yhteen, paljastaen toiselle itsensä; ilonsa ja surunsa.

Seijan toinen poika kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen kaksi vuotta sitten. Nyt taidetta tehdessään Seija on käynyt läpi poikansa kuolemaa. Hänen sisällään oleva kipu ja tuska ovat tulleet näkyväksi muillekin kauniissa muodossa taiteen kautta.

Vesan tytär kuoli jo muutamia vuosia takaperin 39–vuoden iässä. Se on tietenkin edelleen herkkä asia Vesalle, vaikka aikaa on jo kulunut. Erityisen lohdullista hänestä on se, että tytär on taivaassa, ja hänellä on kaikki oikein hyvin. Tytär kuoli siihen, että aivoissa ollut verisuonisykerö puhkesi. Asia huomattiin liian myöhään, ja se johti kuolemaan. –Olin käynyt oman kuolemani ikään kuin läpi. Eli hyväksyin itse asian, että kuolen jonain päivänä, enkä enää pelännyt kuolemaa. Siksi oli tavallaan mahdollista hyväksyä oman lapsen kuolema, vaikka vaikeaahan se on joka tapauksessa.

Lapsen menetystä on vaikeaa ymmärtää, ellei sitä itse joudu kokemaan. Se tuntuu ulkopuolisesta siltä, että sitä ei voisi kestää. Seija kuitenkin summaa, että se on todellisuutta hänen elämässään ja se on vain hyväksyttävä. Hän on kokenut, että Jumala on lähettänyt lohdutusta eri muodoissa raskaiden tilanteiden keskelle.

Teksti: Outi Mähönen

Kuva: Sanni Tunturipuro