Olet ehkä kuullut legendan vanhasta vedenkantajasta, joka päivittäin haki purolta vettä kahta saviruukkua kantaen. Vanhus kantoi ruukkuja olkapäillä lepäävän puisen kepin varassa niin, että molemmissa päissä keppiä roikkui yksi ruukku. Toinen ruukuista oli hyväkuntoinen ja ehyt, toisessa taas oli silminnähtäviä säröjä. Tämä aiheutti sen, että vain toinen ruukuista saapui perille täytenä, kun taas rikkinäisestä ruukusta valui puolet vedestä kotimatkalla maahan. Tätä oli jatkunut pitkän aikaa.
Säröinen saviruukku häpesi, ettei se pystynyt suoriutumaan kunnolla sille annetusta tehtävästä, ja vanhus joutui sen tähden tekemään vaivalloisen vedenhakumatkan useammin. Ruukku surkutteli aiheuttamaansa ylimääräistä vaivaa vanhalle vedenkantajalle. Vanhus vastasi lempeästi hymyillen: ”Etkö ole huomannut, mikä määrä kauniita kukkia reunustaa sitä puolta polkua, jolla sinä roikut palatessamme purolta? Istutin kukan siemeniä polun syrjään huomattuani, että säröistäsi vuotaa vettä. Nyt olen saanut viikoittain poimia kukkia tuon polun varrelta. Niitä on riittänyt naapureillekin jaettavaksi. Sinun särösi ovat tuoneet valtavasti iloa koko kylälle!”
Olen viime aikoina joutunut kertaamaan raskaita vaiheita elämässäni. Nuo ajat ovat jättäneet pysyviä säröjä, joista on tullut osa minua. Toiset muistot tekevät edelleen kipeää, vaikka kaikki on saatu ja annettu anteeksi. Paljon tekisin toisin – ja toivoisin myös muiden tekevän – mutta säröistäni en enää haluaisi luopua.
En ylpeile ”vuotokohdistani”, mutta ne ovat minulle tärkeä muistutus siitä, miten nopeasti ehdyn, ilman jatkuvaa täyttämistä uudella vedellä Elämän lähteestä. Toki myös toivon, että Jumala, kertomuksen vedenkantajan tavoin, käyttäisi säröjäni kostuttamaan kuivaa maata ympärilläni.
Evankeliumeista luemme koskettavan kuvauksen särkyneestä, syntisestä naisesta, joka istuu Jeesuksen jalkojen juuressa pidelleen käsissään kallisarvoista alabasteripulloa. (Matt. 26:7; Mark. 14:3; Luuk. 7:37). Jeesuksen seuralaisten järkytykseksi nainen särkee pullon vuodattaen sen sisältämän nardusöljyn Mestarin hiuksille ja jalkaterille. Suloinen, aromaattinen tuoksu täyttää koko huoneen. Silti jotkut opetuslapsista haistavat vain rahan, joka olisi saatu eheän parfyymipullon myynnistä.
Kuitenkin ilman pullon särkymistä arvokkaan öljyn hienostunut aromi olisi jäänyt salatuksi, mutta nyt kaikki läsnäolijat altistuivat tuoksulle, joka ilmensi kadunnaisen syvää rakkautta ja kiitollisuutta Herraa Jeesusta kohtaan.
Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän. (Luuk. 7:47).
Meidän mielestämme ruukku tai pullo on ehyenä ja täytenä arvokas, mutta Jeesukselle kaikki vajaa ja särkynyt on arvokasta. Hän ei ainoastaan tullut heikkoja, syntisiä ja sairaita varten, vaan hän tuli ottaakseen heidät käyttöönsä.
Särjetty alabasteripullo ei mennyt hukkaan, rikkinäisestä ruukusta valunut vesi ei mennyt hukkaan. Sinunkaan särkyneisyytesi ei mene hukkaan, vaan Jumala voi säröjesi kautta hoitaa monia. Syksyn pimeys korostakoon sitä, miten kauniisti Kristuksen valo voi säteillä erilaisten säröjemme kautta hänen rakkauttaan.
Voimaa, iloa ja siunausta toivotellen, Mia Hagman
Christina-lehti 5/2021