Yksinäinen?

Yksinäisyys on todellinen ongelma tämän päivän maailmassa. Jos emme ole kokeneet sitä itse, olemme lukeneet yksinäisistä nuorista, yksinäisistä aikuisista, yksinäisistä vanhuksista. Ongelmaan tarjotaan monenlaista ratkaisua: käy ihmisten ilmoilla, opettele ystävyystaitoja, löydä harrastuspiiri, kokeile deittipalveluita.

Lehtien sivuilla on helppo puhua yksinäisyyden ongelmista. Mutta kuka pystyy tunnustamaan yksinäisyytensä ääneen muille? Yksinäisyys voi luoda häpeää ja arvottomuuden tunnetta. Siitä ei ole helppo alkaa puhua, varsinkin jos jo tuntee olevansa erilainen kuin muut tai kokee itsensä muiden hylkäämäksi.

Mitä tarjotaan lääkkeeksi yksinäisyyteen? Ylhäällä vilahti jo ystävyystaitojen harjoittaminen. Jos meillä on vain tarpeeksi hyvät kuuntelutaidot, jos osaamme keskustella ihmisten kanssa, jos olemme aktiivisia, voimme löytää ystävän! Yksinäisyyden parantaa toinen ihminen.

Toisaalta tiedostan, mitä tällä tarkoitetaan. Tottakai jokainen ihminen tarvitsee hyväksyviä ihmissuhteita elämäänsä. Ja tietysti läheiset ihmiset ovat tärkeitä. Tuntuu hyvältä, kun joku hakeutuu seuraani.

Mutta entäpä jos et tule koskaan löytämään ystävää? Entä jos sielunkumppania ei kaikesta aktiivisuudesta ja hakemisesta huolimatta löydy? Oletko tuomittu ikuiseen yksinäisyyden tummaan pilveen, jossa pysyt näkymättömissä, muilta piilossa?

Mietin joskus, kokiko Jeesus yksinäisyyttä maan päällä. Oliko hänellä ystäviä, jotka todella ymmärsivät häntä ja hänen elämäntehtäväänsä, jotka tukivat ja auttoivat, erityisesti vaikeilla hetkillä? Niitä, jotka olivat avoimia kaikesta ja eivät vaatineet häneltä liikaa?

Sanaa lukiessa näen kyllä hyvää tarkoittavia, mutta silti täysin pihalla olevia niin sanottuja ystäviä, jotka epäilevät Jeesuksen sanoja, eivät kuuntele häntä, jotka kieltävät tuntevansa Jeesuksen, ja jättävät hänet tosipaikan tullen yksin.

Kristittyinä meillä on mahdollisuus nähdä jopa näinkin raskaat ja kipeät asiat kuin yksinäisyys Jumalan näkökulmasta. Hän pystyy kantamaan yksinäisyyden taakan meidän puolestamme, ja hän haluaa antaa sen sijaan meille uudenlaisen asenteen ihmissuhteisiin.

Jeesus sanoi itsestään, että hän ei tullut muiden palveltavaksi, vaan palvelemaan muita. Ei etsimään elämää, vaan antamaan itsensä muiden puolesta. Ei hakemaan niitä, jotka täyttäisivät hänen emotionaaliset, sosiaaliset, intellektuaaliset tarpeensa, vaan tyhjentämään itsensä.

Raamatussa on useita kohtia, joissa Jeesuksen kerrotaan hakeutuneen yksinäisyyteen. En usko, että hän oli introvertti, joka tarvitsi yksinoloa latautuakseen. Voimme lukea, miten hän etsiytyi autioissa paikoissa aivaallisen Isän läheisyyteen, kommunikoimaan Jumalan kanssa, rukoilemaan.

Vajavaisten ihmisten keskeltä Jeesus hakeutui siihen ainoaan suhteeseen, joka voi täydellisesti täyttää sisäisen tarpeemme löytää sydänystävä, joka ymmärtää, hyväksyy ja kuuntelee. Kristittyinä tämä mahdollisuus on meille vapaasti tarjolla. Jumalan läsnäolossa parantuu moni ihmisiltä saatu haava, ja Jumalan läheisyydessä voi kokea todellista, sielun syvyistä yhteyttä. Kun Jumala saa täyttää tarpeemme, meiltä riittää aina muillekin annettavaa.

Jeesuksen omana arvot kääntyvät päälaelleen. Sen sijaan, että haikalisin elämääni minua ymmärtäviä ja kannustavia ihmisiä, voi antautua palvelemaan muita. Jos ennen olen rukoillut Jumalalta henkilöitä, jotka viihdyttävät ja stimuloivat, voin pelkäämättä etsiä niitä, jotka tarvitsevat ja käyttävät.

Ja oli Jeesuksella ystäviä. Hän katsoi opetuslapsiaan, tuota epäonnistuvaa, vajavaista, erehtyvää ja itsekästä joukkoa ja sanoi: Älkää olko murheellisia. Te olette minun ystäväni. Minä tulen takaisin, ja noudan teidät luokseni. Saamme olla ikuisesti yhdessä. Sitä odotellessa rakastakaa toisianne.

Teksti: Maria Turner